Rouenin katedraalin pienoismalli |
Susanna: Heräsimme tänäänkin kahdeksan aikaan ja söimme aamupalaksi patongin sijasta samantyylistä leipää. Tämän jälkeen lähdimme keskustaan tehtävän kanssa kävelemään ja etsimään tietynlaisia erityisliikkeitä, jotka tunnisti liikkeen nimen päätteestä. Samalla kävellessämme kävimme Rouenin tuomiokirkossa tutustumassa, josta löytyi paljon patsaita jotka olivat säästyneet vielä sekä oli monta sargofaneja joissa yhä kyseisten kuninkaallisten luut yhä lepäsivät sekä lattia täynnä vanhoja holvien oviaukkoja jotka oli peitetty. Kirkon jälkeen kävellessämme ostoskeskukselle ostamaan ruokaa ja lopulta shoppailemaan, huomasimme konditorian jossa näyteikkunat olivat täynnä kaikenlaisia leivonnaisia joita ei edes uskaltaisi syödä kun niin hienoja. Tämän konditorian takana oli ikkuna josta sai seurata kondiittoreiden työskentelyä ja näimme miten yksi teki suklaasta eiffel-tornia ja alkoi poseeraamaan meille joidenkin kuvatessa työskentelyä. Useiden konditorioiden hyllyillä ja näyteikkunoissa oli macaronseista tehtyjä värikkäitä kakkuja. Päästyämme lopulta ostoskeskukselle kävimme ostamassa kevyen lounaan ja menimme ulos aurinkoon syömään. Syötyämme saimme vielä toisen tehtävän ja tehtyämme tämän lähdimme onneissamme shoppailemaan ja kaikki löysivätkin vähintään pari mieleistä ostettavaa.
Leivoksia |
Krista: Söimme aamupalaa ja lähdimme vähän ajan päästä keskustaan kävelemään. Etsimme erikoisia liikkeitä ja kirjoitimme niiden nimiä ylös paperille. Jatkoimme matkaa kirkkoon jossa oli vanhoja patsaita ja hienoja lyijylasi-ikkunoita. Kävelimme kohti ostoskeskusta ja matkalla ihailimme monia konditorioita ja leipomoita. Pääsimme ostoskeskukselle jossa söimme kevyen lounaan ja teimme toisen vähän vaikeamman tehtävän. Jonka jälkeen lähdimme shoppailemaan ja kiertelemään kauppoja. Kaikki löysivät itselleen jotain mieluista ja ostimme kaikille muotoilutikkusarjan halvalla. Lähdimme kohti huoneistoamme bussilla jolla saimme matkustaa noin puolet matkasta yksinämme kun Hannu ja Hellevi lähtivät metsästämään ruokaa ja ruisleipää joka kävi ruisleivästä mutta eron huomasin kunnon ruisleipään. Söimme ruoan,hengailimme lopun iltaa ja kirjoitimme blogia.
Kellotorni |
Janette: Aamupalan jälkeen lähdimme kävelemään keskustaan ja etsimään erikoisia liikkeitä. Niitä löytyi leipomoista posliinikauppoihin.
Emme halunneet pilata aamulla eilistä kesäfiilistä, joten jätimme takit kotiin. Päivä olikin aika tuulinen, joten tuli hieman kylmä kävellessä. Kävelimme kierroksen jälkeen tutustumaan kirkkoon.
Seuraavaksi suuntasimme ostoskeskukseen, mistä ostimme välipalaa. Välipalan jälkeen saimme uudeksi tehtäväksi etsiä kaupasta eilaisia ruokatuotteita ja niiden hintoja.
Tehtävän jälkeen pääsimme shoppailemaan ja kiertelemään kauppoja.
Kun pääsimme hotellille, teimme ruokaa ja kirjoitimme blogia.
Macararons-liikeen näyteikkunaa |
Topi: Söin aamupalan hyvin taas vatsa täyteen. Lähdimme aamulla keskustaan etsiskelemään hienoja liikkeitä ja kirjoitin ylös vihkoon liikkeiden nimet. Tuon jälkeen menimme hienoon vanhaan kirkkoon. Tänään oli niin kylmä tuuli että minun teki mieli olla tänään sisätiloissa. Aurinkokin tuli välillä esiin. Kävimme myös katselemassa hienoja leipomoita. Ostimme ostoskeskuksesta pientä purtavaa ja sen jälkeen aloitimme seuraavan tehtävän. Tehtävän jälkeen kiertelin ostoskeskuksen liikkeitä ja ostin itselleni minulle sopivia vaatteita. Loppupäivästä teimme hyvää ruokaa.
Patonkia lounaaksi |
Minna: Tänään sain nukkua pitkään ja söin aamupalaksi patonkia, jogurttia ja kaakaota. Mentiin keskustaan katsomaan hienoja liikeitä sen jälkeen mentiin kirkoon joka oli tosi hieno ja vanha ja mun lompakon hihna meni rikki. Ostarista ostin 3 t-paitaa, kaulakourun, lökärit, karkkia, konditoorivälineitä ja jäähilejuoman. Sää oli joskus hirveen kylmä ja joskus aurinko myös paisto.
Sonja: Aamulla menimme keskustaan kävelemään ja katselemaan erikoisliikkeitä jonka jälkeen kävimme hienossa ja vanhassa kirkossa ja siellä oli uskonnolisia juttuja esim patsaita ja muistomerkkejä ja otin siellä pari kuvaakin , sen jälkeen menimme keskustaan ja kävimme ostamassa patonkia ja juustoa ja mentiin ulos syömään niitä jonka jälkeen saimme tehtäväksi etsiä kaupasta erihintaisia lihoja ja juustoja ja leikkeileitä ja leipien htintoja ja vertailla niitä suomen hintojen kanssa sen jälkeen saimme taas shoppailla ja sitten lähdimmekin hotellille ja teimme ruokaa ja sen jälkeen katseltiin ranskalaisia tv sarjoja vaikka en kyllä tajua niistä yhtään mitään mutta niitä on silti mukava katsoa ! eli ihan mukava päivä.
Pinja:Aamulla menimme keskustaan kävelemään ja katsomaan erikoisliikeitä ja sen jälkeen me käytiin kirkossa tutustumassa. Kirkon jälkeen kateltiin konditorialiikkeitä ja otettiin kuvia. Sen jälkeen mentiin kauppaan ostaa ruokaa ja kaupan jälkeen syötiin pihalla penkeillä. Syönin jälkeen mentiin kauppaan tekemään tehtävä. Tehtävän jälkeen me mentiin shoppailemaan. Shoppailun jälkeen mentiin hotellille.
Janika: Aamulla menimme keskustaan kävelemään ja katsoimme erityisliikkeitä. Sen jälkeen menimme vanhalle kirkolle. Sen jälkeen kateltiin konditoria liikeitä ja otettiin kuvia. Sen jälkeen kävimme kaupassa ja menimme syömään ulos. Sen jälkeen mentiin kauppaan tekemään tehtävä ja sen jälkeen sai liikkuu vapaasti kauppakeskuksessa. Sitten menimme hotellille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti