sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

26.4.2013 Pariisin huhtikuu

Kevätmyrsky Pariisissa; Tour Eiffel sumussa

 
Topi: Heräsin 6:30 paikallista aikaa ja pakkasin loput kamppeeni laukkuun. Menimme syömään aamiaista söin leipää, jogurttia ja join Kaakaota. Kun olimme syöneet niin lähdimme hakemaan laukkumme asuntolasta ja suuntasimme Rautatieasemalle. Minua tuli ikävä ranskalaistyttöä, kun edellisiltana hän oli kiinnostunut minusta ja olin tyytyväinen kun meistä tuli sitten kavereita. Junassa katselin hienoja maisemia, mutta en ottanut paljon valokuvia matkan aikana. Juna oli siisti ja parempi kun Suomessa. Pariisiin kun pääsimme niin meidän piti ensin mennä Metrolla paikasta toiseen ja pahin painajainen oli ruuhkat. Aina oli metrot täynnä, mutta ei onneksi kaikki. Olimme päässeet hotellille niin suuntasimme Eiffeliin. Jonotuksen aikana Ranskatar oli minuun yhteydessä. Olimme päässeet Torniin niin otin paljon valokuvia pilvenpiirtäjistä ja Riemukaaresta. Aluksi minua pelotti olla ihan huipulla, mutta aloin sitten tottumaan. Turisteja oli paljon pilvinen ja tuulinen sää oli että olisi voinut olla auringon paistetta. Olimme päässeet maantasanteelle niin kävimme Seinen toisella puolella ottamassa valokuvia Eiffelistä ja erityisesti otin Vesitykeistä valokuvan vai miksikä sitä sanotaan? Sen jälkeen menimme Seinenristeilylle joka kesti 1h tai muistaakseni 1h 30min. Siellä otin muutaman valokuvan kameralla. Niin hienoa oli että voisi tulla Seinenristeilylle uudestaan. Sitten menimme syömään paikalliseen Hampurilaisravintolaan hampurilaisia. Sitten hotelille ja katselin loppuillasta telkkaria.


Minna: Heräsin kuudelta Krista herätti minut. Ennen aamupalaa pakkasin loput kamani laukkuun ja vaihdoin vaateet ja Suski kiharti mun hiukia. Söin aamupalaksi jogurtin ja croissantin ja join kaakaota ja tuoremehua. Aamupalan jälkeen mentiin takasin asuntolaan hakemaan laukut. Matkalla bussipysäkillä mun pinkkipienilaukkuni toinen remminpidike meni rikki. Junamatka meni ihan hyvin luin ja juttelin Janitan kanssa. Juna-asemalla oli taas laukkujen raahaamista mikä ei ollut yhtään kivaa. Kun päästiin hotelille niin menimme syömään lounasta joka oli tosi hyvää. Lounaan jälkeen mentiin käymään eiffeltornissa joka oli tosi siisti ylhäältä kaikki näytti siistiltä ja pieneltä.
kuva on otettu näköalapaikalta

Eiffelin jälkeen mentiin junalla Notredaamen kirkkoon mutta ei menty sisään koska ilma oli tosi tylsä ja kylmä.
kuva on otettu näyttelytilan sisältä

kuva on otettu näyttelyntilasta

  
Sen jälkeen mentiin etsimään jokiristeilylaivaa joka löytyi sitten pitkän kävelymatkn pääteeksi. Jokiristeylyssä kuuntelin oppaan selostusta ja katselin maisemia. Jokiristeilyn jälkeen mentiin Quik nimiseen hampulaisravintolaan syömän long chiken-hampurilaiset ja sen jälkeen mentiin takasin hotelille.  

Krista: Heräsin kuudelta sisäoppilaitosessa ja pakkasin loput tavarat matkalaukkuun. Kävimme aamulla syömässä aamupalaa ruokalassa,aamupalaksi oli samaa kuin joka aamu,eli ei kovin täyttävää mutta selvisin hengissä aamupäivä. Lähdimme aamupalan jälkeen pysäkille matkalaukkujen kanssa ja bussi tuli melkein heti kun pääsimme pysäkille. Pääsimme juna-asemalle ja junamatka kesti tunnin Pariisiin. Pariisissa seikkailimme metrolla keskustassa ja löysimme oikealle kadulle jossa hotellimme sijaitsi. Jätimme laukut hotellin respaan ja lähdimme metrolla kohti Eiffel-tornia,perille päästyämme jonotimme n.1h ja lopulta saimme liput ja menimme hissillä ensimmäiseen kerrokseen ja sieltä vaihdoimme toiseen hissiin ja pääsimme huipulle asti josta räpsimme kuvia. Kokemus oli kiva vaikka mielestäni kun sen näköalatasanteen oli kerran kiertänyt ei ollut oikein nähtävää joten lähdimme alas josta menimme näköalatasanteelle räpsimään lisää kuvia koko Eiffel-tornista. Kävimme myös räpsimässä kuvia Notre Damesta vaikka emme sisään asti päässeetkään hirveän jonon takia ja koska satoi emme viitsineet mennä jonottamaan. Sitten lähdimme etsimään paikkaa mistä jokinlaiva lähti ja kävelimme pitkin Seinen rantaa vesisateessa. Pitkän ja uuvuttavan etsinnän jälkeen löysimme paikan mistä jokilaivat lähtevät ja kävimme ostamassa liput ja menimme istumaan sisätilaan. Risteily kesti tunnin ja otimme matkalla kuviakin,oli kamalaa kun joutui takaisin vesisateeseen. Sateen takia päätimme lähteä aikaisemmin takaisin hotellille.

Sonja:  Heräsin kuudelta sisäoppilaitoksessa ja pakkasin tavarat matkalaukkuun. Sitten aamupalalle ruokalaan viimeinen aamupala. Tuli siinä vaiheessa vähän haikea olo koska tuli vähän ikävä sitä koulua. Aamupalan jälkeen menimme hakemaan kamat asuntolasta ja lähdettiin pariisiin päin. Menimme junalla pariisiin ja se junamatka kesti tunnin. Pariisissa menimme metrolla hotellille ja jätimme hotellille matkalaukut ja siitä mentiin sitten suoraan eiffel tornille jonottaa. Onneksi siellä ei ollut liian pitkä jono ja se jono meni kyllä aika nopeasti ja eiffel tornissa oli ihanat näköalat ja maisemat ja se oli ikimuistoinen kokemus. ja jokiristeilylläkin oli kivaa. Mutta se vesisade mikä alkoi eiffel tornin jälkeen niin ei ollut mukavaa ja koska satoi niin menimme takaisin hotellille käytiin siinä sitten joki risteilyn jälkeen syömässä long chiken hampurilaiset. 




Janette: Heräsimme aikaisin aamulla ja pakkasimme viimeiset tavarat laukkuihin. Pakkaamisen jälkeen söimme viimeisen aamupalan sisäoppilaitoksessa. Sitten alkoikin matka kohti Pariisia!
Kuljimme ensin junalla ja sitten metrolla. Vihdoin saavuimme hotellille, johon jätimme matkatavaramme.
Seuraavaksi suuntasimme Eiffel-tornille, jota olimme jo innolla odottaneet!
Jouduimme jonottamaan aika kauan, mutta kun pääsimme Eiffel-tornin huipulle, oli kaikki se odotus sen arvoista. Oli upeaa katsoa Pariisia niin korkealta!
Kun laskeuduimme tornista, ilma muuttui surkeaksi. Oli kylmää, satoi ja kaikenlisäksi tuuli oli kovaa.
Se hieman lannisti, mutta kokemus oli silti upea. Kävimme jokiristeilyllä, joka oli myös hienoa.
Illalla kävimme syömässä iltapalaksi hampurilaiset ja sen jälkeen suuntasimme hotellille.






 Janita: Heräsimme aikasin aamulla menimme syömään sen jälkeen sanoimme hyvästi kaikkille. Menimme bussilla asemalle ja sitten odotimme pitkään junaa joka viimein tuli ,matka kesti tunnin menimme. Sitten metrolla hotelliin jossa jätimme laukut menimme. Sitten menimme Eiffei-torniin jonotimme tunnin sitten ostimme liput ja taas jonotimme. Sitten pääsimme hissiin jonka jälkeen vaihdoimme toiseen hissiin. Sitten menimme ylös jossa vähän kylmä odotin kyllä enemmän mutta siellä oli kyllä kaunista. Sitten menimme kävimme torilla katsomassa tuliasia kotiin. Sitten menimme jokiristeilyyn joka oli ihan kiva sitten menimme syömään hampurilaiset sitten menimme hotelliin.




Susanna: perjantai aamu alkoi hyvin hyvin haikein mielin siirtymisen takia. Sain saattajaksi hänet jonka kanssa ystäystyin edellisiltana. Koko junamatkan ajan haikailimme eritoten Sonjan kanssa takaisin sisäoppilaitoksella tutustumiemme ihmisten luo tai edes hyvästelemään kunnolla, ilman hoputusta jota varsinkin itse sain kun emme halunneet erottautua toisistamme. Lopulta päästyämme pitkän junamatkan jälkeen Pariisiin, huomasimme eron Pariisin ja muiden kaupunkien välillä. Pariisin metroasemat olivat Täynnä portaita ja siellä sai melkein kiittää ylempää voimaa jos löytyi liukuportaat. Kadutkin olivat ahtaita niinkuin toisissakin kaupungeissa missä olimme, ihmispaljous oli kyllä selvästi suurempi vaikka siellä ei kuulemma ollut Hannun mukaan normaalimäärää kulkijoita. Vietyämme laukut hotellille kävimme syömässä nopeasti ja lähdimme täysin vatsoin Eiffel-tornille. Kävellessämme kohti eiffeliä, sen koko ja ulkomuoto alkoi hämmästyttää joka metrillä enemmän ja enemmän. Oli todella epätodellista seistä Eiffelin alla jonottamassa lippuja. Odotus meni suht nopeasti vaikka jonotimmekin noin tunnin. Aika meni ihmetellessä ja siellä vartioivien sotilaiden seuratessa. He olivat pelottavan näköisiä rynnäkkökiväreineen ja liiveineen vaikka olivatkin aika pienikokoisia verrattuna Suomen kaapin kokoisiin miehiin. Eiffelin ihan huipulle pääsy oli todella hieno kokemus vaikka jäikin sille mielelle että on hineompaa katsoa Eiffeliä ulkoapäin kuin eiffelistä kaupunkimaisemaa. Käytyämme eiffelissä ja seikkaillessamme vähän aikaa sen läheisyydessä alkoi taivas sumentua ja sataa ja tuuli puhaltamaan entisäkin kovemmin. Onneksi ehdimme tornissa käymään vielä kirkkaalla säällä. Vaellettuamme sateessa ja tuulessa menimme jokiristeilylle jolta rehellisesti odotin enemmän vaikka hienoa olikin päästä sinne. Jokiristeilyn jälkeen kävimme syömässä nopeasti ja menimme hotellille lepäilemään pitkän päivän jäljiltä. Päivä oli ollut niin rankka ja pitkä että nukahdin kuin lyhtypylväs kun sai pään tyynyyn, huonetoverit olivat kuulemma mölynneetkin siinä ja kaikki valot päällä ja televisiokin pauhasi taustalla mutta ei häirinnyt tämän typyn unta. :D 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti